Valmetin uusi toimipiste avattu Vantaan Tikkurilassa

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 20.3.2025 klo 13.00

Valmetin uudet toimitilat Vantaan Tikkurilassa ovat valmistuneet. Uusiin tiloihin on muuttanut alkukevään aikana lähes 700 valmetlaista pääosin Järvenpään ja osittain myös Vantaan Hakkilan toimipisteistä. Toimistotalo sijaitsee Tikkurilan aseman välittömässä läheisyydessä osoitteessa Lauri Korpisen katu 9. Valmetin Sponda Oyj:ltä vuokraamien tilojen pinta-ala on noin 13 000 kerrosneliömetriä. Valmetin pääkonttori on Espoon Keilaniemessä.

”Valmetilla on yli 225 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta eri tavoin. Uusi toimipiste Tikkurilassa aloittaa uuden ajan Valmetin toiminnoissa Suomessa. Modernien tilojen ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta Tikkurilan talo on meille tärkeä kohtaamispaikka niin sisäisesti kuin asiakkaidemme kanssa”, kertoo Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja Aki Niemi.

”Uuden talon rakentaminen ja muutto ovat aina iso ponnistus ja tahdonkin kiittää uuteen taloon muuttaneita valmetlaisia, Valmetin projektiryhmää ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä hankkeen aikana. Toivotamme sekä valmetlaiset ympäri maailmaa että asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tervetulleiksi tutustumaan uusiin tiloihin”, jatkaa Tikkurilan talon paikallisjohtaja Teemu Heikkinen Valmetin Paperit-liiketoimintalinjalta.

Moderni toimistotalo Tikkurilan sydämessä

Toimistotalossa työskentelevien arkea tukevat monipuoliset palvelut, kuten lounasravintola, kuntosali, suuri pyöräparkki sosiaalitiloineen sekä sähköautojen latauspisteillä varustettu parkkihalli. Valmetlaisille on tarjolla erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet sekä kauppakeskus Dixin palvelut. Toimistotalon suunnittelussa on panostettu tilojen muuntojoustavuuteen, työpisteiden valoisuuteen ja sisäilman laatuun.

Uudella kiinteistöllä on energiatehokkuusluokka A sekä LEED-sertifioinnin korkein taso, Platinum. Rakennuksen katolle on asennettu uusiutuvaa energiaa tuottavat aurinkopaneelit, ja pihassa on luonnon monimuotoisuutta tukevia istutuksia. Kiinteistön energiatehokkuutta parantaa myös maalämpöjärjestelmä.

Valmet Suomessa ja maailmalla

Valmetin palveluksessa on maailmanlaajuisesti yli 19 000 henkilöä ja asiakkaita on yli 100 maassa. Yhtiöllä on eri puolilla maailmaa yli 110 palvelukeskusta, yli 160 myyntikonttoria, 76 tuotantoyksikköä sekä 34 tutkimus- ja tuotekehityskeskusta. Suomessa Valmet työllistää noin 6 000 ihmistä eri paikkakunnilla. Tikkurilan toimipisteen lisäksi Vantaan toisessa toimipisteessämme Hakkilassa työskentelee noin 700 henkilöä.

Valmet valittiin syksyllä 2024 tekniikan alan ammattilaisten keskuudessa Suomen toiseksi ihanteellisimmaksi työnantajaksi, ja lisäksi tekniikan alan opiskelijat valitsivat Valmetin kolmanneksi ihanteellisimmaksi työnantajaksi.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Aki Niemi, Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja, Valmet, puh. 040 515 1145
Teemu Heikkinen, Tikkurilan paikallisjohtaja, PM Projects -johtaja, Paperit-liiketoimintalinja, Valmet, puh. 040 056 8138

Valmetilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta eri prosessiteollisuuksissa. Olemme maailman johtavia prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittajia ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatio- ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. Yli 19 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Valmetin liikevaihto vuonna 2023 oli noin 5,5 miljardia euroa.

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.  

Seuraa meitä valmet.fi | X | X (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

Henkilötietojen käsittely