Valmet vastaanottaa Lahti Energialta suuren automaatiotilauksen uudelle Kymijärvi III -biolämpölaitokselle Lahdessa

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 13.6.2018 klo 11:00

Valmet on vastaanottanut Lahti Energialta suuren automaatiotilauksen uudelle, parhaillaan rakenteilla olevalle Kymijärvi III -biolämpölaitokselle Lahdessa. Valmetin kehittyneet automaatioratkaisut auttavat yritystä edistämään kestävää kehitystä tuottamalla energiaa sertifioidusta biomassasta.

Tilaus on mukana Valmetin vuoden 2018 toisen neljänneksen saaduissa tilauksissa. Tilauksen arvo on noin 2 miljoonaa euroa. Järjestelmän käyttöönotto on suunniteltu tapahtuvan vuoteen 2020 mennessä.

"Lahti Energia on iloinen, että juuri Valmetin tarjous oli julkisessa hankinnassa kilpailukykyisin. Uskomme, että Valmet pystyy toimittamaan järjestelmän, joka täyttää tarpeemme pitkälle tulevaisuuteen", sanoo Mika Timonen, projektipäällikkö, Lahti Energia.

Yhteistyö Lahti Energian ja Valmetin välillä alkoi 1990-luvun lopulla Kymijärvi I -laitoksen automaation modernisoinnilla. Vuonna 2012 Lahti Energia käynnisti Kymijärvi II -voimalaitoksensa, jossa on maailman ensimmäinen kierrätyspolttoaineen (SRF) kaasutusprosessi ja jota ajetaan Valmetin automaatiotekniikalla. Lisäksi yhtiö käyttää Valmet DNA -järjestelmää ohjaamaan tuotantoaan lämpölaitoksissaan Lahdessa sekä naapurikunnissa Heinolassa ja Vääksyssä .

"Valmet on tyytyväinen pystyessään jatkamaan ja edelleen kehittämään pitkäaikaista yhteistyötään Lahti Energian kanssa myös tässä Kymijärvi III -lämpölaitoshankkeessa", sanoo Olli Koivumäki, myyntijohtaja, Automaatio, Valmet.

Uusi Kymijärvi III -lämpölaitos korvaa 1970-luvulla rakennetun kivihiilellä toimivan Kymijärvi I -laitoksen. Uusi lämpölaitos vähentää Lahti Energian hiilidioksidipäästöjä 600 000 tonnilla vuodessa. Laitoksen kaukolämpökapasiteetti tulee olemaan noin 190 megawattia.

Tietoa Valmetin toimituksesta

Valmetin toimituskokonaisuus koostuu Valmet DNA -automaatiojärjestelmästä, turvallisuuteen liittyvistä järjestelmistä sekä informaationhallintajärjestelmästä, johon kuuluvat polttoaineen tietojen hallintaan liittyvät sovellukset, päästölaskennat ja voimalaitoksen tärkeimpien suorituskykyindikaattorien (KPI) seuranta sekä kaukolämpöverkon optimointiratkaisu.

Järjestelmän ainutlaatuinen piirre on se, että se perustuu virtuaaliseen palvelinrakenteeseen, joka vähentää fyysisten palvelimien ja asemien määrää, mikä yksinkertaistaa ylläpitoa ja parantaa järjestelmän skaalautuvuutta tuleviin tarpeisiin.

Tietoa asiakkaasta Lahti Energia

Lahti Energia Oy on monipuolinen ja vastuullinen energiayhtiö, jonka päätuotteita ovat sähkö ja kaukolämpö. Yhtiön siirtoverkko kattaa Lahden ja lähialueet. Vuonna 2017 Lahti Energian liikevaihto oli 175,6 miljoonaa euroa ja se työllisti 204 henkilöä.

VALMET
Konserniviestintä

Havainnekuva Kymijärvi III -biolämpölaitoksesta

Lisätietoja:
Olli Koivumäki, myyntijohtaja, Automaatio, Valmet, puh. +358 40 749 7314
Mika Timonen, projektipäällikkö, Lahti Energia, puh. +358 40 560 2587

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 3,1 miljardia euroa. Yli 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää  www.valmet.com, www.twitter.com/valmetglobal

Henkilötietojen käsittely