Valmet toimitti maailman suurimman biomassan kaasutuslaitoksen

28.08.2015

20131122-Coalfired-570.jpg

Biokaasutuslaitoksen vihkiäisseremonioihin kuuluvaan nauhanleikkaukseen osallistuivat Vaskiluodon Voiman hallituksen puheenjohtaja, EPV Energia Oy:n toimitusjohtaja Rami Vuola (vas.), työministeri Lauri Ihalainen, Pohjolan Voima Oy:n toimitusjohtaja Lauri Virkkunen ja Valmetin Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtaja Jyrki Holmala.

Vaskiluodon Voiman uusi 140 MW:n biokaasutuslaitos edustaa Valmetin innovatiivista kaasutuskonseptia biomassan hyödyntämisestä. Toimitukseen sisältyi polttoaineen käsittely, kuivauslaitos, kiertopetikaasutin, hiilikattilan muutostyöt ja Metso DNA -automaatiojärjestelmä. Biokaasutuslaitos rakennettiin nykyisen kivihiilivoimalaitoksen yhteyteen, ja tuotettu kaasu poltetaan kivihiilen rinnalla hiilikattilassa.

Laitos on edelläkävijä monella tavalla, etenkin koska kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun biomassan kaasutusta sovelletaan näin suuressa mittakaavassa fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen.

- Vaskiluodon Voima sai kivihiilivoimalaitoksen vihertymään ja näyttää näin esimerkkiä muille, totesi Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtaja Jyrki Holmala.

Työturvallisuutta arvostetaan

Lähes puolet voimalaitoksen käyttämästä hiilestä voidaan korvata kaasutetulla biomassalla. Erittäin ympäristöystävällinen ratkaisu myös mahdollistaa useiden eri polttoaineiden joustavan käytön ja pidentää nykyisen voimalaitoksen elinikää merkittävästi.

- Käytämme nyt tuotannossamme 3-6 kiloa vähemmän hiiltä sekunnissa kuin ennen. Se tarkoittaa yhtä hiililaivaa vähemmän kuukaudessa, selvittää voimalaitospäällikkö Matti Loukonen Vaskiluodon Voimasta.

Loukonen iloitsee päättyneestä projektista ja siitä, että kaikki meni suunnitelmien mukaan. Erityiskiitokset hän antaa Valmetin työturvallisuuskulttuurille.

- Jossain vaiheessa työmaalla työskenteli noin 200 henkilöä, mutta vain yhdestä tapauksesta tehtiin ilmoitus – ja siinäkin oli kyse rasitusvammasta!

Vaskiluodon Voiman toimitusjohtaja Mauri Blomberg on tyytyväinen, kun yhtiöllä on nyt tuotannossaan vaihtoehto kivihiilelle.

- Olen varma, että kaasutus on meille oikea ratkaisu, ja uskon, että muut voimalaitokset alkavat myös käyttää sitä. Metso on pitkäaikainen kumppanimme, joten oli luonnollista valita se teknologian toimittajaksi, hän kommentoi.