Valmetin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta

Valmetin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta

Valmet Oyj:n pörssitiedote 30. marraskuuta 2020 klo 15:00

Ehdotus hallituksen kokoonpanosta

Valmetin nimitystoimikunta ehdottaa seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka on suunniteltu pidettäväksi 23. maaliskuuta 2021, hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksaa varsinaisen yhtiökokouksen 2022 päättymiseen asti jatkuvalle toimikaudelle, ja että

  • Aaro Cantell, Pekka Kemppainen, Monika Maurer, Mikael Mäkinen, Eriikka Söderström, Tarja Tyni ja Rogerio Ziviani valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi,
  • Per Lindberg valitaan uudeksi hallituksen jäseneksi, ja
  • Mikael Mäkinen valitaan uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi ja Aaro Cantell hallituksen varapuheenjohtajaksi.

”Ehdotetut hallituksen jäsenet omaavat laajan ja toisiaan täydentävän kokemuksen kansainvälisistä yhtiöistä, monipuolisen koulutustaustan ja relevantteja pätevyyksiä. Uskon tämän kokoonpanon tukevan Valmetin liiketoimintaa ja hyvää hallinnointia”, sanoo Antti Mäkinen, nimitystoimikunnan puheenjohtaja.

Nimitystoimikunta toteaa, että kaikki ehdotetut hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. Aaro Cantellia lukuun ottamatta ehdotetut hallituksen jäsenet ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Valmet noudattaa hallituksen jäsenen riippumattomuuden määrittelyssä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia.

Ehdotettu uusi hallituksen jäsen

Per Lindberg (s. 1959) toimii vanhempana neuvonantajana Peymar Holding AB:ssa. Aiemmin hän työskenteli Epiroc AB:n toimitusjohtajana 2018–2020. Tätä ennen Lindberg oli toimitusjohtajana BillerudKorsnäs AB:lla 2012–2017, Billerud AB:lla 2005–2012 ja Korsnäs AB:lla 2001–2005. Hän toimi johtajana Investment AB Kinnevikillä 2004–2005 ja teki johdon konsultointia Applied Value Corporation:lla Chicagossa 1997–2001. Vuosina 1990–1997 Lindberg toimi Associate Professor -tehtävässä Göteborgin teknillisellä yliopistolla.

Nykyiset hallituksen jäsenet on esitelty Valmetin verkkosivulla https://www.valmet.com/fi/sijoittajat/hallinnointi/hallitus/.

Ehdotus hallituksen palkitsemisesta

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että varsinaisessa yhtiökokouksessa valittavan, varsinaisen yhtiökokouksen 2022 päättymiseen asti toimivan hallituksen vuotuisia palkkioita korotetaan ja palkkiot ovat seuraavat:

  • 118 000 euroa hallituksen puheenjohtajalle (2020: 115 000),
  • 70 000 euroa hallituksen varapuheenjohtajalle (2020: 67 500),
  • 56 000 euroa hallituksen jäsenelle (2020: 54 000).

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että peruspalkkiona maksetaan 7 000 euroa jokaiselle tarkastusvaliokunnan jäsenelle, 14 000 euroa tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle, 4 000 euroa jokaiselle palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan jäsenelle sekä 6 000 euroa palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajalle. 

Nimitystoimikunta ehdottaa myös, että niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkiona 750 euroa kokoukselta (2020: 700 euroa), jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa 1 500 euroa (2020: 1 400 euroa) kokoukselta, ja niille jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella 3 000 euroa (2020: 2800 euroa) kokoukselta mukaan lukien valiokuntien kokoukset.

Kokoukselta, johon hallituksen jäsen osallistuu etäyhteyden avulla, nimitystoimikunta ehdottaa 750 euron kokouspalkkiota sekä hallituksen että valiokuntien kokousten osalta. Nimitystoimikunta ehdottaa lisäksi, että hallituksen matkakokouksesta maksetaan hallituksen jäsenille kokouspalkkiona 1 500 euroa.

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että palkkion saannin edellytyksenä hallituksen jäsenen tulee suoraan yhtiökokouksen päätökseen perustuen hankkia 40 prosentilla kiinteästä vuosipalkkiostaan Valmetin osakkeita säännellyllä markkinalla Nasdaq Helsingin pörssilistalla muodostuvaan hintaan, ja että hankinta toteutetaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1. tammikuuta–31. maaliskuuta 2021 on julkaistu.

Nimitystoimikunta

Antti Mäkinen (toimitusjohtaja, Solidium Oy) toimi nimitystoimikunnan puheenjohtajana. Nimitystoimikunnan jäseniä olivat Mikko Mursula (varatoimitusjohtaja, sijoitukset, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen), Satu Huber (toimitusjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo), Reima Rytsölä (varatoimitusjohtaja, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma), ja Mikael Mäkinen asiantuntijajäsenenä Valmet Oyj:n hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa.

Valmetin hallitus sisällyttää nämä ehdotukset varsinaisen yhtiökokouksen 2021 kokouskutsuun, joka julkaistaan arviolta 4. helmikuuta 2021.

Lisätietoja antaa:

Antti Mäkinen, Valmetin nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh. 010 830 8905
Rasmus Oksala, lakiasiainjohtaja, Valmet, puh. 010 672 0026

 

VALMET

Kari Saarinen
talousjohtaja

Pekka Rouhiainen
sijoittajasuhdejohtaja

 

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,5 miljardia euroa. 14 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Seuraa Valmetin sijoittajasuhteita Twitterissä www.twitter.com/valmetir

Henkilötietojen käsittely