Hallituksen ehdotukset Neles Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 2021

Neles Oyj:n pörssitiedote 3.2.2021 klo 9:15 paikallista aikaa

Hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2021

Neles Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina, 26.3.2021. Yhtiön hallitus on päättänyt järjestää yhtiökokouksen poikkeuksellisin kokousmenettelyin COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi annetun väliaikaisen lain (677/2020) nojalla.

Varsinainen yhtiökokous järjestetään ilman osakkeenomistajien ja heidän asiamiehiensä läsnäoloa, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden yhtiön osakkeenomistajien, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus. Tämä tarkoittaa, että yhtiön osakkeenomistajat ja heidän asiamiehensä voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. 

Yhtiö julkaisee kutsun varsinaiseen yhtiökokoukseen arviolta 3.3.2021. Kutsu sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa yhtiökokoukseen osallistumisesta ja äänestämisestä. Yhtiökokouskutsu sisältää myös lisää tietoa vastaehdotuksien ja kysymysten esittämisestä. Määräaika vastaehdotusten esittämiseen on suunniteltu päättyväksi 8.3.2021 klo 12:00 (Suomen aikaa), ja määräaika osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n nojalla esitettäviin kysymyksiin yhtiön johdolle on suunniteltu päättyväksi 12.3.2021 klo 16:00 (Suomen aikaa). Varsinaiseen yhtiäkokoukseen ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys on suunniteltu alkavaksi 9.3.2020 klo 10:00 (Suomen aikaa), kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt.

Alla esitettyjen hallituksen ehdotusten lisäksi Neleksen osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta on julkaisu erillisellä pörssitiedotteella 22.12.2020.

Taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,18 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 30.3.2021 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 8.4.2021. Osingonmaksun täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa olevia omia osakkeita lukuun ottamatta kaikki yhtiön osakkeet oikeuttavat osinkoon.

Toimielinten palkitsemisraportin esittäminen ja hyväksyminen

Hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle yhtiön toimielinten palkitsemisraportin, jossa kuvataan yhtiön palkitsemispolitiikan toteuttamista ja selostetaan tiedot yhtiön toimielinten palkitsemisesta tilikauden 2020 aikana. Yhtiökokouksen päätös palkitsemisraportin hyväksymisestä on neuvoa-antava.

Palkitsemisraportti on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.neles.com/agm arviolta 3.3.2021 alkaen.

Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallituksen tarkastusvaliokunnan suositukseen perustuen hallitus ehdottaa, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio tarkastusvaliokunnan hyväksymän laskun mukaisesti.

Tilintarkastajan valitseminen

Hallituksen tarkastusvaliokunnan suositukseen perustuen hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Ernst & Young Oy on ilmoittanut yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Toni Halosen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla hankittavien omien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 5 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 3,3 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Yhtiön omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia muutenkin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Omia osakkeita voidaan hankkia yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissa muodostuvaan hintaan tai muuhun markkinaehtoiseen hintaan.

Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yrityskauppojen, investointien, tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, tai käytettäväksi osana yhtiön kannustinjärjestelmiä.

Yhtiölle hankitut omat osakkeet voidaan pitää Yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2022 saakka, ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 16.6.2020 antaman valtuutuksen yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään osakkeiden antamisesta sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla suoraan annettavien osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien perusteella annettavien osakkeiden lukumäärä saa olla yhteensä enintään 15 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).

Valtuutus on voimassa 30.6.2022 saakka, ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 16.6.2020 antaman valtuutuksen.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Hallitus ehdottaa yhtiöjärjestyksen 8 §:n muuttamista seuraavasti:

”8 § Yhtiökokouksen paikka ja kokouskutsu

Yhtiön yhtiökokoukset voidaan pitää Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.

Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla tai yhdessä tai useammassa hallituksen nimeämässä laajalevikkisessä sanomalehdessä tai muutoin todistettavasti aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, mutta kuitenkin vähintään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölain 5 luvun 6a §:ssä tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.

Saadakseen osallistua yhtiökokoukseen osakkeenomistajan on ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen yhtiökokousta."

NELES OYJ   

Lisätietoja:

Elisa Erkkilä, lakiasiainjohtaja, Neles Oyj, puh. 040 754 4411 

Sijoittajakyselyihin:

Rita Uotila, Sijoittajasuhdejohtaja, Neles Oyj, puh. 0400 954141, sähköposti: rita.uotila@neles.com  

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Media

www.neles.com 

Neles on yksi johtavista prosessiteollisuuden kriittisten virtauksensäätöratkaisujen ja -palvelujen toimittajista. Asiantuntijatiimimme ja innovatiiviset ratkaisumme auttavat asiakkaitamme parantamaan prosessinsa suorituskykyä ja varmistamaan turvalliset materiaalivirrat. Neleksen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Sen liikevaihto vuonna 2020 oli noin 576 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 2 850 työntekijää lähes 40 maassa.

www.neles.com, Twitter.com/nelesflow